2010-syntyneet kaudella 24-25
17.5.2024
2010-syntyneet kaudella 2024-2025 SCL:n ikärajamuutokset ovat aiheuttaneet valtakunnallisesti merkittäviä muutoksia cheerleadingseuroissa. Kussakin seurassa on omat reunaehtonsa, joiden puitteissa…
17.5.2024
2010-syntyneet kaudella 2024-2025 SCL:n ikärajamuutokset ovat aiheuttaneet valtakunnallisesti merkittäviä muutoksia cheerleadingseuroissa. Kussakin seurassa on omat reunaehtonsa, joiden puitteissa…
7.5.2024
Kausi 24-25 alkaa jo loppukesästä kilpajoukkuekarsinnoilla Karsinnat järjestetään omalla kotihallilla tuttuun tapaan. Kehotamme ilmoittautumaan karsintatilaisuuden lisäksi harrastejoukkueeseen, jotta…
29.4.2024
Valmentajia haetaan ohjaamaan toimintaa pääsääntöisesti ajalle syyskausi 2024 - kevätkausi 2025. Seuran valmentajaksi voi hakea vuonna -09 tai aiemmin syntynyt henkilö. Valmentajahaku on auki ajalla…
Harrastejoukkueisiin pääsee mukaan sekä syys- että kevätkauden alussa sekä mahdollisuuksien mukaan myös kesken kautta. Kilpajoukkueiden karsinnat järjestetään heinäkuussa ja tarpeen tullen myös tammikuussa.
Tarjoamme monipuolisia harrastamismahdollisuuksia aina 4-vuotiaista aikuisiin saakka. Seuran urheilijat urheilevat 16 joukkueessa, joista löytyy kullekin urheilijalle sopiva joukkue.
Seuran tavoitteena on olla alueen merkittävin cheerleading -seura, joka tarjoaa turvallisia harraste- ja kilpailumahdollisuuksia kaikille lapsista aikuisiin.
Seurassamme joukkueet on jaettu eri ikä- ja tasoryhmiin, jotta harjoittelu olisi kaikille mukavaa, kehittävää ja turvallista.
Lehdon Liikenne huolehtii seuramme kaikki kuljetukset niin kisoihin kun muihinkin tapahtumiin, luotettavasti ja turvallisesti.